Idea kehonhuolto-oppaan kirjoittamisesta lähti loppuvuodesta 2017, kun itse aloin perehtymään kehonhuoltoon enemmän sen jälkeen, kun olin saanut itse rikottua nilkkojani aika reippaalla kädellä ja omalla toiminnalani myös pahentanut tilannetta. Lisäksi minua kiinnosti kuinka paljon pystyisin parantamaan tuloksiani kehonhuollon avulla. Kun tajusin kuinka tärkeää kehonhuolto on, halusin lähteä levittämään sanaa siitä muullekkin keppariyhtesölle. Alunalkaen etsin itselleni avuksi jotakuta, joka opiskelisi alaa yms, mutta kun en löytänyt ketään avukseni, otin härkää kinni sarvista yksinäni. Heti alusta saakka oli minulle selvä asia, että haluan tehdä oppaan verkkoon kaikkien saatavaksi, jotta se saa mahdollisimman hyvin nähtävyyttä. Kirjoitin tätä joulukuusta 2017 saakka kesäkuuhun 2018 hitaasti edeten ja tämä on ollut mielenkiintoinen matka, välillä olin aivan valmis lopettamaan tämän kirjoittamisen, välillä olin taas hyvin innoissani oppimassa uutta, mutta olen kyllä iloinen ja ylpeä, että tämän viimein sain julkaistua. Odotan myös innolla oppaan sekä nettisivujen laajentamista ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Materiaalit © Sky Karppinen
Ethän kopioi
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita